Lynx 5900 GLX - Käyttöönotto viiden vuoden seisonnan jälkeen

Vanhassa ladossamme seisoo jo viidettä vuotta käyttämättömänä ollut Lynx 5900 GLX moottorikelkka. Kevään lähestyessä alkoi mielen päällä polttelemaan ajatus kelkan herättämisestä henkiin. Pilkkireissut, verkoilla käynti ja vaikka puiden ajaminen metsästä ovat kaikki hommia, joiden parissa kelkasta on huomattavaa hyötyä.

Lynx 5900 GLX oli oman aikansa (vm-1985) huipputuote, kaksi sylinterisellä Rotax 503 moottorilla (n. 60 hv) ja pitkällä sekä leveällä telalla varustettu. Näiden ominaisuuksien ansiosta se on edelleen varsin toimiva peli, esimerkiksi puiden kuljettamiseen reellä ja ajamiseen ns. umpisessa. Kaunishan se ei ole, eikä tarjoa samanlaisia omainsuuksia kuin modernit kelkat. Käyttöarvoa sillä kuitenkin edelleen on, ja rahallinenkin arvo lienee noin tuhannen euron paikkeilla, joten miksipä emme ottaisi sitä käyttöön. Vauhtia riittää reilun satasen verran, vielä tänäkin päivänä.

Komea peli. Lynän nokka lienee pussannut puuta joskus, mutta ei se haittaa, kolo komiassa!

Moottorin kunnon arviointi ennen kokeilua

Ensi alkuun tutkin moottorin ja kelkan kunnon silmämääräisesti, varmistaakseni onko missään silminnähtäviä vikoja tai tms. jotka tulisi korjata ennen kuin nykäisee käynnistysnarusta. Mitään sellaista ei kuitenkaan ollut havaittavissa. 

Polttoaineletkut, kaasutin, vetohihna ja muut tärkeät palaset vaikuttivat olevan hyvässä kunnossa. Jarrut tosin vaikuttivat olevan toimimattomat mutta sillä ei ollut merkitystä tässä vaiheessa, kun tarkoituksena oli ensi vaiheessa vain saada moottori käymään.

Lynx 5900 GLX moottori
Konehuone

Tiedossa oli, että kelkka oli viimeksi laitettu kesäteloille siten että, moottoriin oli ajettu kaasuttimen kautta säilytysöljy tai miksi sitä sitten kutsutaankaan. Tämän perusteella oli syytä uskoa että, männät eivät ole ruostuneet kiinni sylintereihin ja kaasutin toimii.

Ensimmäinen käynnistys kokeilu

Mooottorin ja voimansiirron silmämääräisen kunnon tarkistamisen jälkeen, imaistiin lupolla vanhat bensat tankista ja korvattiin tuoreella seosbensiinillä. Irroitimme sytystulpat ja kaadoimme 2-tahtiöljyä suoraan mäntien päälle, pienet loraukset. Varmistimme sytystulppien osalta että kipinää on saatavilla.

Ensimmäisten vetojen jälkeen varovainen toiveikkuus vaihtui pessimismiin, männät liikkuivat raskaasti ja käynnistysnarua piti repiä kaksi käsin. Mitään toivoakaan edes pienestä yrityksestä ei ollut. Tälläisen kelkan kylmäkäynnistykseen olennaisesti liittyvä primer-pumppu vaikutti hengettömältä, mutta edes bensiinin kaatamisella suoraan kaasuttimeen ei saatu aikaiseksi palotapahtumaa. 

Osa syynä tilanteeseen saattoi toki olla se, että tapahtumahetkellä oli pakkasta noin 28 astetta, millä oli oma vaikutuksensa myös remonttimiesten intoon jatkaa asian kimpussa kovin pitkään. Pikaisina johtopäätöksinä sovittiin että, seuraavaksi hankitaan uusi primeri, sytytystulpat sekä uusitaan polttoaineletkut ja suodatin. 

Korjaushommia

Uudet sytytystulpat, polttoaineletkut ja polttoainesuodatin hankittiin paikallisesta autotarvikeliikkeestä. Primer-pumppu löyti nettihaun perusteella jostain kelkkapurkaamosta, osa tosin oli kyllä uusi eikä purkuosa. Hintaa uusille osille tuli yhteensä noin 50 EUR.

Ensimmäisenä vaihdoin rikkinäisen primer pumpun tilalle uuden pumpun. Pumppua ostaessa san myyjältä sellaisen neuvon että, pumppu rikkoutuu helposti jos sitä pumppaa tyhjänä. Siksi pumppuun kannattaa jo ennen asennusta vetää bensat sisälle. Samoin kannattaisi tehdä aina kun kelkan ottaa kesäkauden jälkeen käyttöön.

Primerin vaihtamisen jälkeen aloitin bensaletkujen vaihtamisen aloittaen kampikammiosta bensapumpulle tulevasta tykytysletkusta, edeten tankkia kohti. Loppujen lopuksi päädyin vaihtamaan kaikki muut osat letkuista, paitsi polttoainesäiliön sisällä olevan osan.

Samaten vaihdoin primer-pumpun tuloletkun ja pumpusta kaasuttimelle meneväm letkun. Tämän jälkeen kokeilin pumpun toimintaa ja pystyin toteamaan pumpun toimivan ja tuovan bensiiniä tankista letkustoon ja edelleen kaasuttimelle.

Vielä tulpat vaihtoon ja Rotax voi jälleen alkaa laulamaan.

Lynx herää henkiin 

Oli siis aika kokeilla käynnistämistä enemmän tosimielellä ja sitä varten kävin ostamassa Autotarvike Välikankaalta starttisprayta. Ruiskutin starttisprayta suoraan ilmanpuhdistimeen ja pumppasin primerillä polttoainetta kaasuttimeen, kaikki valmiina starttia varten.

Pari nykäisi ja ihme kyllä, moottori pörähti käyntiin, jaksaen tosin käydä vain muutaman sekunnin. Lisää starttisprayta ilmanputsariin ja primerillä bensaa kaasuttimeen, jälleen moottori kävi muutaman sekunnin ajan. Sama toistua muutaman kerran, kunnes vihdoin sain primeriä pumppaamalla ja kaasua antamalla moottorin pysymään käynnissä. 

Tehtävä suoritettu ja tässä todiste:

Seuraavaksi täytynee sitten korjata ja huoltaa kelkan voimansiirtoa, alustaa ja jarrut. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Tunnisteet: , , ,

Nahkuri Projekti: Lynx 5900 GLX - Käyttöönotto viiden vuoden seisonnan jälkeen

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu