Nahkuri Projekti - Aukon tekeminen kantavaan väliseinään

Yläkerran remonttia suunnitellessamme huomasimme keskimmäisen huoneen osalta ongelman, joka johtuu siitä että, huoneeseen ei tulisi luonnonvaloa ollenkaan koska tilassa ei olisi ikkunoita. Näin ollen huone jäisi hämäräksi ja kokonaisuudessaan keinovalon varaan. Sen lisäksi huone on kooltaan huomattavasti pienempi kuin rakennuksen päissä olevat makuuhuoneet. Näiden kahden ongelman ratkaisemiseksi päätimme purkaa sivu-ullakon ja huoneen väliseen seinään aukon joka olisi leveydeltään samaa luokkaa kuin huoneen leveys tulisi olemaan.

Kuten arvata saattaa, amatöörien ollessa asialla päätös reiän tekemisestä seinään tehtiin ilman sen kummempaa miettimistä tai rakennesuunnittelijan mielipidettä. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun seinästä oli jo eristeet purettu, aloimme pohtia sitä onko seinä ns kantava rakenne vai ei ja voiko sen purkaa suunnitellulla tavalla.

Seinän runkorakenne 

Työn ollessa yllä olevan kuvan mukaisessa vaiheessa tulimme siihen tulokseen että, on pakko varmistaa joltain asioita paremmin tuntevalta, voiko seinään tehdä aukon suunnitelmamme mukaisella tavalla. Kuten yleensä, yksiselitteistä vastausta asiaan ei saatu, vaikka kohteessa käytettiin rakennusalan dipl.insinööriä asiaa tutkimassa. Se kuitenkin kävi selväksi, että varsinainen ongelma ei ollut seinän purkaminen vaan välipohjan rakenteen heikkous ja seinän purkamisesta aiheutuva pistekuormituksen kasvu alapuoliseen rakenteeseen. Aukon suunniteltu leveys oli n 3,5 metriä ja alkuperäisessä rakenteessa tällä välillä oli kaksi 90 x 90 tolppaa tukemassa yläjuoksua. Suunnitelman mukaisessa uudessa rakenteessa oli tarkoitus asentaa yläjuoksun tilalle liimapuupalkki (70 x 250) ja sitä tukemaan palkin päiden kohdalle eli aukon reunoihin 100 x 100 liimapuu tolpat. Uudessa rakenteessa siis kantavien tolppien määrä pysyi ennallaan, mutta niiden sijainti suhteessa toisiinsa muuttui, joka johtaa pistekuormituksen kasvuun.

Lopputulema kuitenkin asian arvioinnissa ja selvittelyssa oli, että homma hoidetaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Alkuperäisen seinän purkaminen

Alkuperäisen seinän purkaminen oli rivakkaa ja suoraviivaista toimintaa. Aukon reunojen kohdalta vedettiin puukkosahalla vaakalaudoitus poikki. Vaakalaudoitus irroiteltiin koolauksista purkuraudan avulla.

Eristeet poistettiin koolausten välistä siten, että teimme tervapaperiin reilun nyrkinmentävän reiän niin alas kuin mahdollissa, kuitenkin siten että, jätesäkkiä pystyi pitämään reiän alla. Tervapaperiin tehdystä reiästä muhat valuteltiin ja kauhottiin jätesäkkeihin.

Ennen kuin purimme seinän tukirakenteen,eli koolaukset ja kantavat tolpat, asensimme kattotuolien kohdalle kakkosnelosista tehdyt väliaikaiset pystytuet, joiden tarkoitus oli tukea kattoa siihen saakka kunnes liimpapuupalkki ja sen tukirakenteet on saatu asennettua.

Seuraavaksi purimme pois yläjuoksua tukevat rekenteet ja sahasimme alkuperäisestä yläjuoksusta aukon levyisen pätkän, jonka tilalle asennetaan uusi liimapuupalkki. Näissä toimenpiteissä ei sen kummempaa selostamista tarvita, vaatii vain sahaa ja purkurautaa.

Liimapuupalkin ja pystytukien asentaminen

Kun vanha rakenne oli kokonaisuudessaan purettu, oli aika asentaa uusi tukirakenne seinään tehtyyn aukkoon. Ensimmäisenä sahasimme liimapuupalkista oikean mittaisen pätkän, joka sijoitetaan poistetun yläjuoksun tilalle. 70 x 250 palkin sahaaminen työmaalla käytössä olleella kääntöpöytäsirkkelillä ei ollut mahdollista, joten päädyimme tekemään katkaisun pistosahalla. Käsin saahaamisessa on tiettyjä riskejä, mutta huolellisella työskentelyllä saimme sahattua palkin suoraan.

Palkki nostettiin paikalleen ja tuettiin pystytuilla siten, että saimme kiinnitettyä palkin molemmista päistään vanhaan yläjuoksuun. Kiinnitys toteutettiin naulauslevyillä ja ruuveilla.

Vaakaan asennetun liimapuupalkin kiinnittämisen jälkeen asensimme pystytuet palkin molempiin päihin, käyttäen 100 x 100 liimapuupalkkia. Pystypalkit kiinnitettiin ylä- ja alapäästään vaakapalkkeihin naulauslevyillä ja ruuveilla. Tämän jälkeen poistimme kattotuolien kohdalle asennetut väliaikaistuet.

Yläjuoksuna nyt toimiva liimapuupalkki kiinnitettiin lisäksi pitkillä ruuveilla kattuotuoleihin ja jokaisen kattuotuolin kohdalle laitettiin kiilaimainen pieni kalikka, jotta kattotuoli tukeutuisi yläjuoksuun koko leveydeltään, eikä vain reunastaan,

Uudet tukirakenteet asennettuina

Lopullisessa asussaan seinään tehty aukko tulee olemaan sellainen, että pystypalkit peitetään kipsilevyllä, mutta vaakapalkki jää pääosiltaan näkyville. Vaakapalkki tullaan mahdollisesti maalamaan valkoisella kuultomaalilla.

Harkinnassa on myös ylimääräisen pystytuen asentaminen aukon keskelle, mutta ainakaan kuluneen talven aikana lumen paino ei ole aiheuttanut ongelmia rakenteen kestävyyden suhteen.

Tunnisteet: , , , , ,

Nahkuri Projekti: Nahkuri Projekti - Aukon tekeminen kantavaan väliseinään

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

4 kommenttia:

17. maaliskuuta 2013 klo 16.35 , Blogger Murphy kirjoitti...

Mielenkiintoista.

Tuo sivussa oleva vinttitila supistui sitten keskeltä ja molempiin päätyihin rajoittuvaksi.

Pitääkö sitten toiseen päähän tehdä jokin ovi vintiltä toiseen huoneeseen tai luukku talon päätyyn?

17. maaliskuuta 2013 klo 18.11 , Blogger Unknown kirjoitti...

Näinhän se on. Näitä sivu-ullakoita tullaan käyttämään vaatehuoneina ja yleisenä varastotilana. Tuolla sivulla taloa se tosiaan jakautuu kahteen osaan ja käynti tiloihin tulee olemaan päätyhuoneista joihin tehdään oviaukot. Huoneiden mataluudesta johtuen varsinaisia ovia niihin ei tule vaan joku muu ratkaisu.

17. kesäkuuta 2014 klo 14.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

terve Petri, sama ongelma menossa ja aloitettu, tosin alakaton tuet ei tue kattotuoleja(?) , itse tehtävä kaikki päätökset ja funtsittava missä on kantavat rakenteet ja miten ne tuetaan.rakennesuunniitelijakin on, valvojakin on arkkitehtikin on, muttaa.........

22. kesäkuuta 2014 klo 23.20 , Blogger Unknown kirjoitti...

Kiitokset kommentista anonyymi. Onnea ja menestystä hankkeelle. Fiksua ottaa nuo asiantuntijat mukaan niin on helpompi tehdä päätöksiä.

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu